Nimikkolinnut ja muut luontosymbolit
| Suomi laulujoutsen, karhu, ahven, seitsenpistepirkko, kielo, rauduskoivu, graniitti |
||
| Peräpohjola, Lappi riekko, lohi, kullero, dolomiitti |
||
| Kemi kalalokki, lohi, mesimarja |
||
| Keminmaa lapinpöllö, lohi, neidonkenkä |
||
| Simo nahkiainen, ruijanesikko |
||
|
Tervola |
||
| Tornio kuovi, metsäkauris, siika, metsäkurjenpolvi |
||
Kuntiemme nimikkolinnut
Kalalokki Larus canus
Kajava, jolla nimellä Kemin nimikkolintu paikoin paikallisen väestön keskuudessa vieläkin tunnetaan, on pääasiassa meren asukki. Se pesii koko saaristossa ja pesimäalueiksi kelpaavat niin puuttomat karit, pensaikkoiset saaret kuin metsäsaaretkin. Useimmista muista lokeista poiketen kalalokki pesii Kemin saaristossa yleensä yksittäispareina. Saariston lisäksi laji pesii rannikolla, teollisuuslaitosten jätealueilla ja soilla. Näillä alueilla yhdyskuntapesintä on yleisempää kuin saaristossa. Kalalokki kuuluu myös Kemin kaupunkikuvaan. Pääosa torilla ja nakkikioskien kulmilla ruoantähteitä kyttäävistä siivekkäistä on naurulokkeja, mutta joukossa pyörii monesti myös jokunen kalalokki.
Ensimmäiset kevään tunnustelijat saapuvat huhtikuun puolivälin tietämillä ja muutto on huipussaan kuun lopussa. Muninta alkaa toukokuun puolivälissä ja uusintapesyeitä munitaan tuhoutuneiden pesien tilalle vielä kesäkuun puolivälissä. Pesänsä linnut kyhäävät jollekin hieman ympäristöään korkeammalle paikalle, useimmiten rantakivelle, tai muuten näkyvälle paikalle. Ennen uiton loppumista myös uittopylväät ja uiton kiviarkut olivat Kemijokisuussa tavanomaisia pesäpaikkoja.
Syysmuutto on vilkkaimmillaan syyskuussa, mutta viimeiset viivyttelijät häipyvät vasta vesien jäädyttyä, joskus vasta tammikuussa. Talveksi kalalokit muuttavat Itämeren eteläosien ja Pohjanmeren rannikkoseuduille. Meikäläisistä kalalokeista ei ole talvisia rengaslöytöjä, mutta yksi Tanskassa talvella rengastettu kalalokki on nähty Kemissä pesimäaikaan.
Kalalokki ei ole ollut Kemissä minkään erikoistutkimuksen kohteena. Sen pesimäympäristöt, saaristo, tehdasalueet ja suot, ovat kuitenkin olleet tehokkaassa seurannassa, minkä vuoksi pesimäkanta tunnetaan hyvin: saaristossa pesii noin 120, rannikolla 60 ja soilla 2 paria. Kalalokki on jo pitkään ollut rauhoitettu. Tästä huolimatta lajia ammutaan jatkuvasti mm. Kemin kaatopaikalla.
Lapinpöllö Strix nebulosa
Useimmille lapinpöllö tulee tutuksi vain pöllöille kohtalokkaina nälkätalvina. Lumettomaan aikaan ja talvisinkin, jos ravintoa on tarjolla riittävästi, lapinpöllöt viettävät näkymätöntä elämää soiden ja hakkuiden pirstomissa metsissä. Tällöin on lajin havaitseminen jopa kaikkein parhaina pesimävuosina todella vaikeaa, mikäli ei järjestelmällisesti tarkasta lajin pesäpaikkoja - haukkojen vanhoja risupesiä.
Hyvinä ja kohtalaisina myyräkeväinä lapinpöllöjen hiljaista soidinta voi kuulla maaliskuun puolivälistä huhtikuulle saakka. Pääosa pareista aloittaa muninnan huhti-toukokuun vaihteessa. Poikaset kuoriutuvat kuukautta myöhemmin ja lähtevät pesästä lentokyvyttöminä yleensä heinäkuun alkupäivinä. Lentämään ne ehtivät oppia hillastajien onneksi juuri ennen kuin nämä syöksyvät soille.
Lapinpöllön esiintyminen Suomessa painottuu Lapin läänin eteläosaan ja Oulun lääniin. Keminmaalla lajin keskimääräinen tiheys huippuvuosina, noin 5 paria 100 km2 kohti, lienee valtakunnallinen huippulukema. Pesimäkanta noina vuosina on 35 parin tietämillä, mutta putoaa nollaan myyräkantojen romahtaessa. Montako pesimätöntä lapinpöllöä Keminmaan metsiin jää kyyristelemään pohjavuodeksi on täysi arvoitus.
Myyräkantojen romahtaessa menneenä kesänä syntynyt nuoriso joutuu usein ravinnon puutteessa siirtymään pelloille ja talojen pihoille. Ensimmäinen talvi, varsinkin huhtikuu, koituu monen pöllönuorukaisen kohtaloksi. Ne, jotka välttävät kuoleman peltojen paljastumiseen saakka, joutuvat vastaavalle dieetille vasta kolmen tai neljän vuoden kuluttua ja ovat tuolloin jo kokeneita saalistajia. Lapinpöllö ei ole muuttolintu, mutta voi siirtyä pitkiäkin matkoja. Kaukaisimmat löydöt täkäläisistä pöllöistä ovat noin 500 km päästä syntymäpaikasta.
Lapinpöllöt joutuvat muita pöllöjä useammin liikenneonnettomuuksien uhreiksi. Suurempi uhka ihmisen taholta on kuitenkin metsänhoito. Vaikka laji on jossain määrin hyötynyt avohakkuiden suomista myyräapajista, tulee kana- ja hiirihaukan rakentamien pesien väheneminen heikentämään pesimismahdollisuuksia. Luontaiset viholliset kotka ja huuhkaja eivät merkittävästi verota lapinpöllökantaa. Aika näyttää mikä vaikutus huuhkajan runsastumisella on asiaan.
Kurki Grus grus
Tervola valitsi nimikkolinnukseen vaakunalintunsa kurjen. Kurki pesii suurilla nevoilla, mutta myös pienet suot kelpaavat sille. Tyypillisiä pesimäympäristöjä ovat soistuneet järvet, joissa pientä avovesialuetta ympäröi hyllyvä suo.
Pääosa kannasta saapuu muuttomatkaltaan huhtikuun puolivälin jälkeen. Kiireisimmillä pareilla ensimuna ilmestyy pesään jo kuun lopulla, ja pääosa munii toukokuun alkupuoliskolla. Poikasten, joita on joko yksi tai kaksi, kuoriuduttua emot muuttuvat todella varovaiseksi. Suuresta koostaan huolimatta pesivä kurki onnistuu piiloutumaan avoimeenkin maastoon todella taidokkaasti.
Kurjenpoikasia on värirengastettu Tervolassa ja ympäristökunnissa vuodesta 1993. Samalla on saatu tietoa kurjen pesinnästä. Muuta lajikohtaista erikoistutkimusta ei alueella ole tehty. Kurkikanta tunnetaan kuitenkin kohtalaisen hyvin laajojen suolinnustotutkimusten ansiosta.
Rengaslöytöjen valossa pääosa täkäläisistä kurjista muuttaa Viron kautta Unkariin ja jatkaa sieltä toistaiseksi tuntemattomaan määränpäähän, kenties Tunisiaan tai Egyptiin. Pienempi osa muuttaa läntistä reittiä Saksaan, mistä on yksi rengashavainto, ja jatkanee sieltä kohti Ranskaa.
Kurjella ei juurikaan ole luontaisia vihollisia. Joskus kotkan pesältä löytyvät pitkät koivet kuitenkin kertovat kahden suuren kohtaamisesta ja vahvemman voitosta. Suurin uhka kurjelle on elinympäristöjen tuhoutuminen. Kohtalaisen väljät pesäpaikkavaatimukset ja soidensuojeluohjelma kuitenkin takaavat lajin säilymisen, vaikka soiden ojitus ja turvetuotanto voivat Tervolan noin 110 parin kantaa heikentääkin. Muuttomatkoilla vaino viljelyksille aiheutuvien tuhojen vuoksi lienee vähenemässä.
Kuovi Numenius arquata
Jos on kulkenut alkukesän aamuna Tornion maaseudulla tai ajanut peltotietä heinäkuussa, ei ihmettele, että kuovi on valittu Tornion nimikkolinnuksi. Valinta on nimittäin varsin osuva - kuovitiheydet ovat täällä Suomen ja koko maailman huippuluokkaa. Pesimäalueillaan kuovi lisäksi näkyy ja kuuluu. Keväiset soidinhuudot raikuvat pelloilla, soilla ja rannoilla, ja poikasaikaan vartiomies seisoo näkyvästi ladon katolla.
Ensimmäiset kuovit saapuvat keväällä huhtikuun alkupuolella ja reviirit vallataan pääosin toukokuun aikana. Pesintä alkaa useimmilla pareilla toukokuun 10.-15. päivä ja viimeisetkin poikaset kuoriutuvat kesäkuun loppuun mennessä. Naaraat jättävät perhehuolet koiraiden harteille ja lähtevät syysmuutolle heti poikasten kuoriuduttua. Muutto suuntautuu Tanskan kautta Britteinsaarille, täkäläisten rengaslöytöjen valossa lähinnä Skotlantiin ja Irlantiin. Siellä linnut viettävät talven tiukasti omilla talvireviireillään.
Myös paikalliset lintuharrastajat ovat ymmärtäneet kuovin erityisaseman Tornion linnustossa. Raumonjärven ympäristössä vuosina 1982-87 toteutetussa tutkimuksessa seurattiin 5 km2 alueella pesineiden 30-55 parin edesottamuksia. Varsinaisen tutkimuksen päätyttyä lintujen värirenkaita on edelleen luettu melko aktiivisesti. Vuonna 1984 rengastettuja emoja on nähty vielä kesällä 1997 samoilla pesimäpaikoilla.
Kuovia uhkaa jossain määrin sopivien pesimäympäristöjen tuhoutuminen. Maanviljelyksen väheneminen ja sen myötä peltojen pensoittuminen tulevat todennäköisesti pienentämään Tornion noin 1300 kuoviparin pesimäkantaa tulevaisuudessa. Liikennekuolemat ja tuorerehuksi päätyminen ovat Suomessa ihmisen aiheuttamista kuolinsyistä tavallisimmat. Metsästyksen loputtua Tanskassa meikäläiset kuovit saavat lentää muuttomatkansa rauhassa. Kuovi on kuitenkin edelleen joissakin Länsi-Euroopan maissa, esimerkiksi Ranskassa riistalaji. Lajin luontaisia vihollisia ovat kettu, kanahaukka, sinisuohaukka ja varis.
Kaakkuri Gavia stellata
Simo ei valinnut lainkaan nimikkolintua. Kirjoittajan valinta olisi osunut kaakkuriin.
Suopajärvi, P. 1997. Kuntiemme nimikkolinnut. Sirri 22:32-33.